sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Charmikkaat herrasmiehet ja vienosti hymyilevät naiset metrossa

• Miksi suuri suomalainen työeläkeyhtiö lähti osakkaaksi rahtiyhtiöhön, jonka yhtenä lähtökohtana on kiertää suomalaista työehtosopimusta. (Antti Blåfield)

• Akateemisten vanhempien jälkeläisillä on yhä tuntuvasti suuremmat mahdollisuudet päätyä yliopisto-opintoihin kuin ei-akateemisten lapsilla. Koulutuksen periytyvyys näyttää lähteneen jälleen nousuun, ja vuosikymmeniä kestänyt kehitys kohti tasa-arvoa katkennut. Akateemisten perheiden jälkeläisillä on lähes 7 kertaa suurempi mahdollisuus päätyä yliopisto-opiskeluun kuin ei-akateemisten perheiden.

• Metrossa törmää arkena keskellä päivää charmikkaisiin herrasmiehiin ja vienosti hymyileviin naisiin. Ahkerimmat heistä matkaavat päivätansseihin neljä viisi kertaa viikossa. "Jokainen tanssii kykyjensä mukaan. Tärkeintä on liikunta ja läheisyys".

• Espoon kuntavaalikujalla ehdokkaita kiinnostivat enemmän Euroopan kuin oman kaupungin asiat. Kokoomuksen valtuutetuista joka kolmas jättää Espoon kuntapolitiikan. Valtuustopaikkaa havittelevat tosi-tv-tähdet ja ex-pääministerin ex-heila.

• Suomesta muutetaan yleisimmin töiden tai opiskelujen perässä. Kreikkaan suomalaisen (naisen?) vie rakkaus.

• Suomen naiset pelaavat jalkapallon EM-kisoissa kolmatta kertaa peräkkäin. "Vi har inte en stärna, utan vi är elva stjärnor" - Anna Westerlund

• Drömyrke (15-åring): "Ha en liten sommarstuga, 2-3 bilar med familjen, tjäna 50000€ per år. Arbeta på lastfartyg som maskinreparatör"

(HS,HBL)

Ei kommentteja: