sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Mitä enemmän tuhoa, sen parempi.

* Jälleen kerran joku päätti ampua silmittömästi ihmisiä. Mitä enemmän tuhoa, sen parempi. Suomalaisessa asekulttuurissa on jotain pahasti vialla. Poliitikoilla on nyt selvä tehtävä ja työmaa.

* Epäilty harrastaa yhdessä muiden nuorten kanssa airsoft-taistelupeliä. Siinä vastustajia ammutaan muovi- tai biokuulilla, jotka eivät aiheuta vammoja osuessaan ihmiseen... "hänellä oli aseistuksenaan pienoiskivääri ja metsästyskivääri".

* (Eero) Vainio, 25, on puheenjohtajistossa demarinuorten taitavan operaation seurauksena. Sdp:ssä on ollut tilausta nuorille uhmakkaille miehille. Sellaisia kaipaavat erityisesti vanhemmat miespuoliset rasvanahkademarit, joilla on vaikeuksia suhtautua nuoriin uhmakkaisiin naisiin... Tukiryhmä oli epätoivoinen, kun Vainio kesken kiihkeimmän puheenjohtajaoperaation häipyi kahden viikon hirsirakentamiskurssille. Hän haluaa veistää itselleen mökin, lähitulevaisuudessa.

* Viikko sitten perjantaina Paavo Väyrynen pysähtyi matkallaan Viitasaarelle. Piti puolen tunnin puheen kaupungintalolla, vastasi kysymyksiin sekä kauppasi lopuksi mukeja ja kirjoja. Myöhään sunnuntai-iltana ratkeaa, mitä keskustaväki ajattelee Väyrysestä ja hänen kampanjastaan.

* Kova kuin teräs, pehmeä kuin pulla. Puusta voi valmistaa läpinäkyvää kalvoa ja älykästä paperia. Stora Endon kehittämä lääkepaketti viestii eteenpöin, kun lääke otetaan. Jos lääke jää ottamatta, kone lähettää muistutuksen kännykkään tai hälyttää hoitajan.

* Jos et tiedä, mikä on metsä, Euroopan unioni kyllä tietää. Komission mukaan metsä on vähintään puolen hehtaarin suuruinen maa-alue, jolla puiden latvuspeittävyys tai vastaava tiheys on vähintään 10 prosenttia alueesta.

* Med sina tveksamma uttalanden har IIHF gett Lukasjenko signalen att han inte behöver vara oroad över att gå miste om sitt favofitprojekt.

* Över ett år har gått sedan revolutionen i Egypten. Den arabiska våren har övergått i ett bakslag för kvinnorna och en otrygg situation för de kristna.

*
(HS, HBL)

lauantai 19. toukokuuta 2012

Valta maistuu vihreille ja ehdokkaat kuin ilvekset

* Soininvaaran kritiikin terävin kärki osuu arkaan paikkaan: hän syyttää vihreitä sisäisestä suvaitsemattomuudesta... Hyvänä esimerkkinä tästä on se, että vihreiden puoluekokouksessa on tarjolla vain kasvisruokaa. Yhdessä asiassa vihreät ovat sitten alkuaikojen tehneet täyskäännöksen: valta maistuu.

* Olemmeko menettämässä keskustelun taidon. Olethan nähnyt ravintolassa seurueen, joka istuu ääneti päät painuksissa? Meneillään ei ole ruokarukous vaan älypuhelinten näpräys. Ollaan yhdessä eikä silti olla. (Hannu Pulkkinen)

* Ehdokkaat kuin ilvekset. Keskustan kaikki puheenjohtajaehdokkaat sijoittuvat HS:n arvokartalla samaan kulmaan: vasemmistolainen konservatiivi

* Jäähyparkki palautti koulurauhan Lauttasaareen. Kaksi vuotta sitten luokassa häiriköiviä oppilaita alettiin siirtää jäähyparkkiin. Viime vuoden syksyllä toimintaa kehitettiin siten, että luokasta poistettu oppilas joutuu lisäksi tekemään jäähyn vuoksi välistä jääneet tehtävänsä kerran viikossa pidettävällä rästiläksytunnilla.

* Facebookin markkina-arvo pyöri sen ensimmäisenä pörssipäivänö noin 110 miljardissa dollarissa. Se on kymmenen kertaa Nokian arvo. Taakse jäävät myös McDonalds ja Amazon. Facebookin hinta perustuu valtaviin odotuksiin.

* Nelonen Media kertoi keskiviikkona ostavansa SuomiPOPin, Groove FM:n ja Metro FM:n. Sanomaan kuuluvalla Nelosella on ennestään radiokanavat Rock ja Aalto sekä saman konsernin Radio Helsinki. Kaupan jälkeen Sanoma on yhtä vahva kuin ruotsalainen Bonnier Radio Novallaan sekä saksalainen ProSiebenSat SBS Mediallaan, johon kuuluvat mm. The Voice ja Iskelmä sekä useita paikallisradioita.

* Det lönar sig att vara uppmärksam på vad du skriver på Facebook. När privatpersoner uttalar sig på intressegrupper kan meddelandena ses som offentliga och få juridiska påföljder.

* I dag är varje sjunde fånge utlänning

* De rasar mot vapenlagar, startar egna miliser och många ser staten som sin främsta fiende. USA:s högerextrema så kallade patriotiska grupper har vuxit explosionsartat under Barack Obamas år i Vita huset.

* De gröna är efter 25 år av politisk verksamhet ett etablerat parti. Nu ska partiet godkänna ett nytt principprogram. I programmet nämns tvåspråkigheten inte.

(HS,HBL)

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Miten tässä näin kävi?

* Kaikille oli yllätys, että Hollandesta sukeutui vaalikampanjassa vakuuttava ehdokas. Miten tässä näin kävi? Pariisilaisessa lähiössä asuva perhe aikoo äänestää tänään Ranskan vaaleissa sosialistiehdokasta.

* Molemmat (Anna-Maija Henriksson ja Carl Haglund) pitivät sopimattomana, että Björn Wahlroos johtaa valtuuskuntaa, joka toimii Rkp:n neuvonantajana elinkeinoelämän kysymyksissä. Rkp:n Wahlroos-syndrooma osuu ajankohtaan, jolloin puolueen toinenkin tunnettu jäsen, ministeri Christoffer Taxell on joutunut selittelemään tekemisiään.

* Luottotietonsa on menettänyt jo 336000 suomalaista. Viime vuonna otettiin 1.4 miljoonaa pikavippiä. Näiden arvo on yli 322 miljoonaa euroa.

* Maahanmuutosta tuli näkyvä vaaliteema Kreikassa. Itsenäiset kreikkalaiset (IK)- puolueen rinnalla suosiotaan on kasvattanut viime kuukausina uusnatsien Kultainen sarastus -puolue.

* Lähes puolet lukioikäisistä ei tiedä, että raskaaksi voi tulla jo ekakerralla. Suomessa tehtiin viime vuonna runsaat 10000 aborttia.

* Pienvarastoja syntyy nyt tiuhaan. Kahden neliön varasto maksaa Helsingissä keskimäärin 70 euroa kuussa. Jenkkisarjoista tuttuja pienvarastokeskuksia alkoi tulla Helsinkiin 15 vuotta sitten.

* TPS:n ja Hongan kannattajajoukot olivat havainneet toisensa vanhan urheiluhallin ja Barona-arenan välisellä viheralueella. TPS:n kannattajat olivat poliisin mukaan juosseet saman tien honkalaistennkimppuun. Kahakan aloittaneet 24 jalkapallofania joutuivat ottelun ajaksi putkaan. Yksi kannattaja sai sakon töhrittyään putkan seinän.

* "Kisat ovat Lukašenkan". Valkovenäläiset eivät haluaisi sekoittaa politiikkaa ja urheilua. Toive on liian myöhäinen.

* Alkaa näyttää siltä, että Ukrainan presidentti Viktor Janukovytš on onnistunut tekemään hattutempun eli kolme maalia - omaan maaliin. Oppositiojohtaja Julija Tymošenkon vankeustuomio on sotkenut Ukrainan välit länteen. Lisäksi se on pitänyt Janykovytšin poliittisen kilpailijan valokeilassa ja äänestäjien muistissa. Ja nyt se näyttää olevan pilaamaisillaan osin Ukrainassa pidettävät jalkapallon EM-kisat.

* (Mikko) Hyppönen ihmettelee, miksi ihmiset eivät pohdi sitä, kuinka tolkuttoman paljon Googlelle maksaa pelkästään palvelimien ylläpito, miten sen palvelut eivät maksa tavalliselle käyttäjälle mitään ja miten yhtiö silti tekee "järjetöntä voittoa". Samaan kastiin hän laskee Facebookin. "Tämä kertoo vain siitä, miten kannattavaa ihmisten profilointi ja tietojen myyminen eteenpäin on".

* Presidentti Barack Obama julisti Kabulissa, että Afganistanin sodan tavoitteet on lähes saavutettu. Tyttöjen koulunkäyntiä hän ei msininnut. Mutta ei sotaa sen vuoksi käytykään. "Kun selviydymme vuosikymmenen konfliktista ulkomailla ja talouskriisistä kotona, on aika uudistaa Amerikka. Amerikka, jossa lapsemme eivät pelkää ja saavat taidot, joilla tavoitella unrlmiaan". Afganistanin lapsista hän ei sanonut mitään.

* Unohtakaa innovaatiot, nyt etsitään harvinaisia metalleja. Uutisten aiheet muistuttacat Afrikan tähteä. Suomi ja Ruotsi ovat mineraaleiltaan Euroopan rikkaimpia maita.

* Midjemåttet, en måttstock på hälsa
- 80 cm - ökad risk för sjukdomar för kvinnor
- 88 cm - klart ökad risk för sjukdomar för kvinnor
- 92 cm - ökad risk för sjukdomar för män
- 102 cm - klart ökad risk för sjukdomar för män

* Borgerskapet bor bekvämt på bedårande Bulevarden. Det billigaste begärda kvadratmeterpriset är över 6000 euro.

(HS,HBL)

*

lauantai 5. toukokuuta 2012

Katselen mieluummin perunakellarin seinää

* Helsingin vuokrajono tukossa. Nyt asuntojonossa on yli 22000 hakijaa. 30 neliön yksiön keskimääräinen vuokra vapailla markkinoilla on noin 750 euroa kuussa.



* Vaikuttaa kuin HS olisi osapuoli Helsingin apulaiskaupunginjohtajan vaalissa (Risto Kolanen)



* Helsingin Kallion Good Life Coffeessa törmää rentoon kahvihifistelyyn. Vintage-kahvilan tiskillä häärää barista Lauri Pipinen. Eniten kysytään suodatinkahvia. Se tehdään kuppi kerrallaan. Pipinen jauhaa pavut, heittää kahvijauheen Aeropressiin ja kaataa päälle kuumaa vettä. Vihreät lamput ovat ennen lämmittäneet ruotsalaisen sikalan possuja.



* Kyllä en arvosta tätä polvihousukiekkoa niin kuin jääpalloa. Enemmänkin on jääkiekko kouhottamista ja pelitaukoja. Paksut suojukset täytyy olla, koska nuoriso ei kestä enää törmäyksiä. Ei sielullisia eivätkä vyysisiä. Joka vuosi pelataan maailmanmestaruuskilpailut niissä halleissa. Mukana sellaisia maita kuin Italia, Ranska ja Kasastaani. Kyllä ei ole vaikea valinta katsoako perunakellarin seinää vai alkusarjan otteluita. (Tuomas Kyrö)



* Homma-man ska skapa pr.



(HS,HBL)



*

Sent from my N8